pahvikupissa kahvi kylmenee niin paljon hitaammin
lonkero on huurteisesta lasista humalluttavampaa
tupakka palaa tuulessa nopeammin
minua katsotaan kuin menneisyyttä
menetettyjä nuoruudenvuosia haluttaisiin vielä
punaiset huulet ja ujoja hymyjä
valta tanssia hulluudessa välittämättä mistään
nuoruuden huuma iskisi vasten kasvoja jokaisen oven avautuessa
minä olen heille uuden toivo
kaiken alku ja loppu
ja sinä näät hänet
ja yht'äkkiä roolit vaihtuvat
ja minä näänkin sinussa itseni vuosien päästä
katsoen miestä silmiin halaten itseäni välittämättä muista
hokien nimeä koska muita ei sillä hetkellä ole
ei lapsia ei vieressä istuvaa aviomiestä
sinun silmissäni oli se kaiho jonka jo itsessäni tunnistan
ja mies kävelee pois, loppuillan sinun katseesi on toisaalla
enkä voi kuin ymmärtää
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti