aikaisemmin kuin luulinkaan valloitan nyt paikkaa jota en osaa vielä kutsua kodiksi
nämä seinät eivät ole nähneet minun itkuani, eivät kipuani eivätkä suurinta onnea
näissä nurkissa eivät majaile muistot enkä osaa kuin vaeltaa huoneesta toiseen
pelottavinta on heräämisen ensihetki, kun ainoa ääni tulevat kadulta ja ymmärtää, ettei kukaan tiedä siitä että hengitän juuri tässä juuri nyt, niin lähellä
samalla nämä valkoiset seinät antavat uuden, koskemattoman vapauden
uuni on päällä aina iltaisin, vaatteet lattialla ovat aina omia eikä kukaan käske tiskaamaan ennenkuin huvittaa
huvituksista seuraava onkin sinun touhusi
lyöt minulle punaista ja kiertelet kun kyselen
olin huoletta yhden illan ja nyt jo tiedän sen vaihtuvan moniksi samanlaisiksi
vaikka yritän estää, jalkani laittavat minut silti etsimään sinua pimeistä tahmeista nurkista uudestaan uudestaan ja vielä kerran
toivo siitä, että sinun hymysi ilmestyisi jostain, tekisit samat vanhat temput ja saisin kellua siinä samassa olossa, jossa olen nyt kuukausia ollut
mutta nyt kun olen painanut lakin päähäni, sanonut hyvästit paikalle johon jätin kaiken pahan sisältäni ja sisustanut tuntemattomat seinät omikseni, olen päättänyt että on aika jättää myös ne olotilat kauas taakse, on aika hypätä tuntemattomaan
mukavuusalueeseen kuuluu itsesääli enkä jaksa enää katsella sitä uusien sohvatyynyjen välissä, tämän on lakattava
joten paina punaista, älä luota
minä löydän kuitenkin aina jonkun, jonka kannan sänkyyni nukkumaan
itseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti