minulle lupaillaan kylässä käymistä, loputtomia juhlia ja kahvikuppeja, mutta mitään ei näy ja yksinäisyys kehittelee nurkkiini pesäänsä
aamut ovat hiljaisia, öissä kuuluu vain naapureiden ääni
ja ahdistun omien ajatuksieni keskellä, kehitellen tapahtumaketjuja joiden todennäköisyys on hiuksenhieno
aamuaurinko tapailee puiden latvoja ja riennän paikoista toiseen
välillä jopa unohdan hänet, sillä olen nyt vihdoin hyväksynyt olleeni hairahdus, vahinko. eikä meidän tekemisemme kohtaa enää, olemme unohtaneet entisen. välillä kuitenkin muistan miltä kaikki tuntui ja haluaisin vain tuntea kaiken uudelleen
on vaikea olla paikallaan, mutta paratiisiin kuuluu myös heitä, jotka yllättävät minut luovuttamisen hetkillä ja jaksan taas
en anna anteeksi mutta unohdan
ja jälleen toisinpäin
en ole enää varma ketä rakastan ja ketä haluan kotiani asuttamaan, kenen haluan häivyttävän yksinäisyyden tunnetta nurkistani
mutta sitten on sinä. sinä uusi.
me emme olleet kahdestaan
emmekä minkään aineen alaisina, sinä kosketit minua kuin et saisi minusta selvää ja katseesikin kertoi hämmennyksen kiemuroista
kuka oikeasti olin ja miten olemme nyt tässä
et voinut ymmärtää
muttei minullakaan ole vastauksia, kello on yli kuuden aamulla etkä jättänyt jälkeesi yhtään muistoa, et keinoa tavoittaa
hyvä niin, tapaamme kyllä vielä
nyt olet minun salaisuuteni, sellainen, jolle hymyilen yksin iltakahvini äärellä
olit kovin hellä minun yksinäisyyteni suurissa pyörteissä ja nyt jaksan taas kosketuksista keveämpinä
et edes suudellut minua kun lähdit, ehkä sekin oli
hyvä niin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti