kun sinä tokaiset auton takapenkillä meidän rakkautemme vielä joskus räjähtävän, kun pitelit minua kädestä matkalla oman tyttöystäväsi luo
kun sinä vietit alkuillan kierrellen, kysellen muttet antanut minulle suoraa vastausta ja sen jälkeen ilmestytkin tuijottelemaan muita samojen tahmaisten pöytien ääreen
kun sinä lisäät hymiöitä lauseittesi perään, mutta et oikeasti lupaa mitään
minä haluaisin kertoa, millaista on odottaa saamatta tietää oikeastaan, edes mitä. varron patjani päällä uudenlaista kosketusta, pystyn jo melkein arvailemaan kuka lupaa seuraavaksi hempeilyä, jonka jälkeen katumapäällä juostaan jonkun toisen, sen vanhan luo. ja samalla minä saan kokea sattumien summia, kun halailen tyttösiä tupakkakopeissa, enkä muuta haluaisikaan, kuin kertoa, mitä toinen puolisko on viikkoja sitten iltamyöhällä puuhannutkaan
mutta en uskalla, en halua rikkoa liian montaa kuplaa. olen vain se toinen, en hae sääliä, olen ikäänkuin sattumalta. ja vaikka kukaan teistä ei paina minua porttikongeja vasten, kukaan teistä ei kanna minun painavia laukkujani, pärjään hyvin.
sillä samalla, kun joudun kantamaan teidän muistojanne vuosien päästäkin, joudutte te tekemään minun kanssani täysin saman.
nyt on vapaapäiviä, uusia tuttuja, velvollisuuksia ja kujeiluita. sade on piiskannut maata, ja tunnen sen puhdistavan tätä levottomuutta sisältäni. on ollut juhlia, ja puoliksi täynnä olevia kaljatölkkejä. jokainen teko ja ihminen saa minut niin onnelliseksi ja samalla hermoromahduksen partaalle.
mutta kuitenkin, kaiken keskellä, maailma hiljeni, kun meidän kätemme koskivat ja tupakka vaihtoi suuta. enkä voinut kuin nähdä kuinka hyvin me vieläkin sopisimme juuri siihen ja tähänkin hetkeen. meidän hiuksemme ovat kiharat ja minä tiedän, että meidän rakkautemme olisi juuri oikeanlainen
supernova
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti